keto, pariskunta, , keto, pariskunnan, kylmäsavulohi, smetanapizza Keto-pariskunta, Keto-pariskunnan kylmäsavulohi-smetanapizza ohje salty

Keto-pariskunta, Keto-pariskunnan kylmäsavulohi-smetanapizza

KETOVAIMON JUUSTO-KANANMUNA PIZZAPOHJA

4 munaa 5 dl juustoraastetta Suolaa ripaus  1 rkl Sipulijauhetta tai maun mukaan 

Sekoita kaikki ainekset kulhossa sekaisin lusikalla. Levitä uunipellille leivinpaperin päälle lusikalla tasaiseksi, ohueksi levyksi. Paista uunissa keskitasolla 225 asteessa n. 10-15 min. Anna pohjan jäähtyä ennen täyttämistä, niin pohja pysyy rapeampana. 

KETOPARISKUNNAN KYLMÄSAVULOHI-SMETANAPIZZA

2 prk smetana Mustapippuria rouheena Ripaus suolaa 1 luomu sitruunan raastettu kuori 1/2 sitruunan mehu 300g Kylmäsavulohta  10g Tuoretta tilliä 20g Rucolaa  50g Parmesan juustoa

Tee ensin sitruunasmetana. Raasta pestyn luomusitruunan kuori kulhoon. Lisää smetana, rouhittua mustapippuria ja ripaus suolaa. Lisää vielä noin puolen sitruunan mehu ja sekoita. Laita sitruunasmetana hetkeksi jääkaappiin. 

Levitä jäähtyneen pizzapohjan päälle kylmä sitruunasmetana. Levitä smetanan päälle kylmäsavulohi viipaleet. Paista ylimmällä tasolla grillivastuksella noin 5 minuuttia. 

Levitä uunista tulleen pizzan päälle tuoretta tilliä, rucolaa ja raastettua Parmesan juustoa, (joka alkaa sulamaan pizzan päällä). Voit laittaa Parmesan juuston halutessasi jo kylmäsavulohen päälle ennen uunissa paistamista. Me olemme päätyneet, että meidän makuun parempaa tässä pitsassa näin, ilman uunia. Voit myös rouhia koko komeuden päälle hieman mustapippuria.

Ravintosisältö / 100 g

Energia 258 kcal / 100 g
Energia 1079 kJ / 100 g
Proteiini 16,9 g / 100 g
Hiilihydraatti 2 g / 100 g
Rasva 19,3 g / 100 g
Alkoholi 0 g / 100 g
Sokeri 0,7 g / 100 g
Suola 1,6 g / 100 g
Haihtumisjäännös 100 %