lakritsi, vadelma, raakakakku, , pähkinätön, Lakritsi-vadelma raakakakku (pähkinätön) ohje sweet

Lakritsi-vadelma raakakakku (pähkinätön)

Valmista ensin pohja blendaamalla kaikki sen ainekset monitoimikoneessa tai esim. sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi (blenderit eivät yleensä sekoita tällaista kovempaa ja tahmeaa massaa niin tehokkaasti, joten siksi pohja kannattaa valmistaa jollakin muulla koneella). Pohja saa jäädä hieman rouheiseksi, joten pienet sattumat siellä täällä eivät haittaa! Levitä massa leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja laita se pakkaseen odottamaan täytteiden valmistuksen ajaksi.

Blendaa kaikki lakritsitäytteen ainekset tehosekoittimella tasaiseksi massaksi. Maista täytettä ja lisää esim. lakritsia ja suolaa oman maun mukaan. Me halusimme kakkuun vahvan lakritsin maun, ja laitoimme lakritsijauhetta reilusti. Kaada valmis täyte pohjan päälle ja laita vuoka taas pakkaseen vadelmatäytteen valmistuksen ajaksi.

Blendaa kaikki vadelmatäytteen ainekset sekaisin tehosekoittimella. Laita valmis massa lakritsikerroksen päälle. Jos haluat kakkuun selkeästi kaksi eri kerrosta, anna lakritsikerroksen olla ensin pakkasessa n. puoli tuntia, ja valmista vasta sitten vadelmatäyte ja kaada se lakukerroksen päälle. Jos haluat kerrosten sekoittuvan keskenään, niinkuin me teimme, voit kaataa vadelmatäytteen oitis lakukerroksen päälle ja pyöritellä kerroksiin marmorimaisen kuvion esim. veitsen avulla. Jos lakritsikerros on kerennyt jo hieman jähmettyä vadelmatäytteen valmistuksen aikana, sitä saattaa joutua hieman nostelemaan vadelmatäytteen sekaan lusikan avulla. Vältä kuitenkin sekoittamasta täytteitä täysin keskenään, jotta marmorimainen kuvio syntyy. Voit myös koota lakritsi- ja vadelmatäytteet päällekkäin, erillisiksi kerroksiksi.

 

Halutessasi voit vielä ripotella valmiin kakun päälle hieman vadelmia koristeeksi. Laita kakku sitten pakkaseen muutamaksi tunniksi jähmettymään. Parhaan makuista kakku on kuitenkin seuraavana päivänä, kun maut ovat saaneet kunnolla muhia ja tekeytyä. Joten jos kärsivällisyyttä riittää, leivo kakku jo edellisenä iltana ja nauti vasta seuraavana päivänä. HUOM! Kakku kannattaa nauttia kohmeisena, sillä koska se on pähkinätön, koostumus on hyvin "nestemäinen" ja kakku sulaessa siitä tulee todella löllöä. Eli ota se hetkeksi sulamaan ja heti kun kakkua pystyy leikkaamaan (vaikka se oli kohmeista) se kannattaa syödä.

Ravintosisältö / 100 g

Energia 342 kcal / 100 g
Energia 1434 kJ / 100 g
Proteiini 6 g / 100 g
Hiilihydraatti 17,5 g / 100 g
Rasva 30,1 g / 100 g
Alkoholi 0 g / 100 g
Sokeri 15 g / 100 g
Suola 0,1 g / 100 g
Haihtumisjäännös 100 %